UUTUUS! Italialaiset HAEQUEO-täyteaineet

Upea, eksklusiivinen uutuus – Italialaiset HAEQUEO-täyteaineet

 

Miksi valita täyteainehoito ja HAEQUEO?

 

Hyaluronihappopohjaiset täyteaineet ovat yleistyneet ja kasvattaneet suosiotaan sekä sittemmin vakiinnuttaneet asemansa fillerimarkkinoilla aina 80-luvun loppupuolelta lähtien. Tänä päivänä hyaluronihappopohjaisuus onkin täysi prioriteetti täyteaineista puhuttaessa.

Tänä syksynä olemme kasvattaneet täyteainevalikoimaamme täysin uudella hyaluronihappopohjaisella, Italialaisella valmisteella nimeltä HAEQUEO – yli kahden vuoden testailun sekä tutkimusten tuloksena syntyneellä, optimaalisen ja pitkäkestoisen esteettisen hoitotuloksen mahdollistavalla täyteaineella.

Olemme hyvin innoissamme tästä uudesta tulokkaasta, sillä HAEQUEO mahdollistaa todella monipuoliset täyteainehoidot ja paljon pysyvämmät hoitotulokset, kuin monilla muilla tunnetuilla täyteainevalmisteilla.

HAEQUEO tuotteena ja valmisteena on äärimmäisen laadukas. Ruiskut valmistetaan EU:n sisällä Italiassa, erittäin vanhassa ja korkeatasoisessa laboratoriossa – pitkällä kokemuksella ja se täyttää (tottakai) kaikki tarvittavat, tämän päivän laatuvaatimukset.

HAEQUEO nimenä saattaa suomalaiseen korvaan kuulosta hieman haastavalta jäädä mieleen. Nimen takana on seuraavat merkitykset: HA on Hyaluronic acid ja EQUEO tarkoittaa tasoittamista. Nimeä makustellessa mieleen saattaa tulla sana ’’hääyö’’, sillä Haequeo nopeasti puhuttuna kuulostaa hieman siltä. Tämä siis vinkkinä asiakkaille, meillä jo talon sisällä tunnistetaan brändi tästä sanasta. ?

HAEQUEO on valmistettu hyaluronihaposta. Valmisteesta ainutlaatuisen tekee sen innovatiivinen tuotantometodi, jossa tärkeimpänä seikkana on keskitytty täyteainegeelin erityiseen rakenteeseen.

Toisin, kuin monet muut täyteainevalmisteet, erityisen rakenteensa avulla geeli onnistuu leviämään myös ihon kaikkiin välikerroksiin sekä tunkeutumaan pistoskohtaa ympäröiviin alueisiin, säilyttäen silti itsessään koossapitävyyden, volyymin sekä pitkäkestoisuuden.

 

Valikoimaan koko tuoteperhe – eri ihon ja kehon alueille, erilaisiin toiveisiin

 

Olemme valinneet HAEQUEOLTA tuoteperheen kaikki kolme eri valmistetta:

HAEQUEO Classic on tehty käytettäväksi pintapuolisempiin ihon kerroksiin keskisyviin juonteisiin tai pintajuonteisiin. Se sopii suunympärysihoon sekä suunympärysten muokkaamiseen, otsan ryppyihin, huulten muotoiluun sekä huulten makroalueiden uudistamiseen.

HAEQUEO Precishion on erityisesti suunniteltu monimutkaisempiin ja tarkempiin hoitoihin, jossa toivotaan pienempien yksityiskohtien muotoilua. Valmiste sopii todella hyvin myös vaikeammille alueille, johon toivotaan erityisen tarkkaa lopputulosta. Sopii hyvin myös esimerkiksi täyteaineilla tehtävään rhinoplastiaan (nenän muotoiluun/ ei-kirurgiseen ’’nenäleikkaukseen’’).

HAEQUEO Extra on paras valinta silloin, kun hoidettavana ongelmana ovat keskisyvät sekä syvät ja vaikeat kasvojen rypyt ja juonteet. Se sopii valinnaksi myös silloin, kun toiveena on muokata koko kasvojen yleispiirrettä.

Koska kasvojen ja kehon eri alueilla on usein erilaista hoitoa ja tuotteita vaativia ongelmakohtia, optimaalisen tuloksen aikaansaamiseksi nämä kolme valmistetta voidaan yhdistää samalla hoitokerralla, jotta saadaan aikaan täysin hoidettu ja viimeistelty lopputulos.

HAEQUEOn kaltainen täyteainevalmiste on omiaan hoitamaan täyteaineilla perinteisimmin hoidettavia alueita, mutta se sopii erinomaisesti myös eri makroalueiden hoitoon, joita löytyy niin kasvoilta, kaulalta, dekolteelta sekä käsistä.

HAEQUEO-tuotteita myydään terveydenhuollon ammattilaisille.

Tuotetilaukset Nordic Skin verkkokaupasta sivulta HAEQUEO.